UUTISET

MISTÄ

KUKA

MUUTA

HERAJÄRVEN LASKUN MUISTOMERKKI



ote Metlan tiedotteesta 12.9.2003:

"Kontiolahden Herajärven laskun muistoksi pystytetään lauantaina 13.9.2003 klo 13 muistomerkki Kolin kansallispuiston eteläisimpään kulmaukseen Herajoen Lähtevään. Muistomerkin toteuttavat yhteistoiminnassa Herajärvi-seura ja Kolin kansallispuisto.

Aloitteen tämän esi-isien työn muistomerkin toteuttamisesta teki joensuulainen historian harrastaja Toivo Pölönen noin vuosi sitten. Hanketta ideoitiin työryhmässä, jossa oli paikallisten asukkaiden, Enon ja Kontiolahden kuntien sekä Metsäntutkimuslaitoksen ja Joensuun yliopiston edustajat. Kustannuksista ovat vastanneet Metlan Kolin kansallispuisto sekä Enon ja Kontiolahden kunnat. Muistomerkkihankkeen innoittamana perustettiin Herajärvi-seura paikallisten asukkaiden ja Herajärven alueella mökkeilevien Herajärven ystävien yhdyssiteeksi.

Järven laskun muistomerkiksi valittiin entisellä Herajärven rantaviivalla sijainnut luonnonkivi, joka löytyi Veikko Leppäsen avustuksella Pörönlahden tilalta Herajärven läheisyydestä. Järven rantatyrskyt olivat syövyttäneet mannerjään aiemmin paikalle kuljettamaan pehmeään kiveen syviä onkaloita. Muisto-merkkiin kiinnitettiin pronssinen laatta. Laatan suunnitteli ja valmisti enolainen artesaani Laura Saarivuori."



Metlan tiedote->


* * *



LASISIA SUOMENPYSTYKORVIA, KARJALANKARHUKOIRIA
JA POHJANPYSTYKORVIA Suomen Pystykorvajärjestölle.

     




* * *

MUITA TÖITÄ;






polttoleikattu peili, 2003


solki laukkuun, 2002




dinosaurusnaulakko, 2001



<-Takaisin etusivulle